Kiipeilijät

Kiipeilijät

torstai 28. syyskuuta 2017

Pannukakkua ja boulderointia

Ahvenanmaalle minut houkuttelivat seikkailemaan meri ja rantakalliot. Ajatus merenrannalla kiipeämisestä on ollut kipinä, jonka olen halunnut toteuttaa pitkään. Keväällä WhatsAppiin oli tullut viesti mahdollisuudesta lähteä saaristoon.  Matkatakseni Ahvenanmaalle minun oli kerättävä rohkeutta. Miettiessäni lähtemistä muistelin, kuinka minua kiipeilyn aloitettuani jännitti tulla seuranvuorolle.   Olen saanut haavoja vuorovaikutuksessa ja kouluajan olin ulkopuolella kiusattuna, joten ihmisten kohtaaminen tuntuu minusta vaikealta. Kiipeillessä olen tavannut monia ihmisiä, jotka vastaavat ystävällisesti hymyyn, ja se tuntuu todella hyvältä.  Kokemuksena vastavuoroinen hymy ei ole ollut itsestäänselvyys, ja ehkä tämän takia minulla on ehkä aavistuksen hassu tyyli tervehtiä ihmisiä. En ehkä ole rohkaistunut kovin nopeasti, mutta kuitenkin hitaasti askel kerrallaan olen avautunut, mistä olen monelle kiitollinen. 

Lopulta heinäkuu koitti ja pitkä matka Joensuusta Maarianhaminaan alkoi. Ajoimme autolla koko päivän ohitellen rekkoja. Matka ajoittui Ilosaarirockin jälkeiselle viikolle, joten heräilimme talviunilta viikonlopun tunnelmista. Ensimmäisen yön vietimme merikapteenin mökissä Naantalissa. Mökki oli sisustettu arkulla, ilmapuntarilla, ruorilla ja näytti kaiken kaikkiaan muumipapan työhuoneelta.  Toisin sanoin majapaikka oli täydellinen suuntaamaan ajatukset mereen ja matkustamiseen. Aamulla herätyskellot soivat aikaisin. Lauttamatka on ehdottomasti matkan pitkästyttävin osuus. Ruotsin laiva aamutuimaan ja ilmassa vieno tuoksahdus viikonloppuelämää. Onneksi kannella tuuli tuntuu hyvältä. Saaristossa ja Ahvenanmaalla on paljon purjeveneitä, jotka näyttävät sisämaanasukista hieman eksoottisilta. Rannoilla kiven väri muuttuu matkan aikana harmaasta punaiseksi.



Maarianhamina toivotti meidät tervetulleiksi auringonpaisteella, ja koko reissun ajan sää oli hyvä yksittäistä sadekuuroa lukuun ottamatta. Reissun särö oli majoitus, joka ei vastannut odotuksia. Varasimme huhtikuussa mökit Svinöstä.  Rähjäisellä leirintäalueella meidät vastaanotti suomenruotsalaistunut Australian dundee. Krokotiilejä ei ollut, mutta hevosmuurahaisia oli. Ongelman laajuus paljastui neljäntenä päivänä, kun kaksi muurahaisyhdyskuntaa aloitti välienselvittelyn. Lopputulos muistutti etäisesti Henrik Tudorin ja Rikhard III:n taistelua Bosworthin kentällä. Muurahaisten kiskoessa toisiltaan raajoja irti evakuoimme laukkumme ja kimpsumme ulos. Pitkällisen rautalangan vääntämisen jälkeen mies respasta lähti Raid-pullon kanssa pintasiivoamaan ongelmaa. Rakenteista näki, että otukset ovat eläneet mökissä jo tovin. Lyhyesti  Svinö Camping ei saa suosituksia.

Onneksi majoituksesta pääsi ulos luontoon ja kallioille. Kiipeily Ahvenanmaalla on punaista graniittia. Kävin kiipeämässä kahdessa paikassa Kasvikenissa ja Grotassa. Kasviken on metsänsiimeksessä siinä missä Grotta on lähellä merta ja rantakallioita. Osa porukasta kävi vielä Fågelbergetissä, joka sijaitsee aivan merenrannassa. Molemmat paikat olivat täynnä mainiota kiivettävää, mutta Grotassa on ympäristönä jotain epätodellista. Sää on muovannut kalliopohjan lainemaisiksi porrasaskelmiksi, joita pitkin on helppo lähestyä kiipeilyalueelle.  Voisi kuvitella, että Grotassa asustaa keijuja ja maahisia tuomassa hyvää onnea kiipeilijöille, jotka muistavat leikkiä ja nauraa sekä siivota roskansa lähtiessään paluumatkalle.



Reittejä on paljon kaiken tasoisille kiipeilijöille ja sektorit ovat lähellä toisiaan. Tämän takia kaikkien on helppoa harrastaa yhdessä. Osassa kiveä on jännittävä tiilimäinen rakenne, joka tekee mahdolliseksi Grotasta löytyvät hienot lipan ylitykset. Tämän reissun osalta kiipeily jäi minulle maistiaisiksi.   Kiipesin paljon ja nautin erilaisista reiteistä.   Pojat saivat ottaa hauiksilleen vastuun   lähetyksistä, ja taisi tikkilistaan kertyä muutama seiska. Olin kuullut huhua, että Getan rantarivistöä peittävät bouldermatot, mutta vierailumme aikaan kalliolla ei ollut kuin muutamia muita kiipeilijöitä. Selitys saattoi olla saaren muissa viikonlopuntapahtumissa, jotka olivat tyhjentäneet alueen majoitusmahdollisuuksista. Mereltä puhaltava tuuli huolehti siitä, ettei sää kohonnut liian kuumaksi edes aurinkoisina päivinä. Reissussa oli mukana myös kaksi vauvamatkustajaa, jotka lopulta jaksoivat meistä parhaiten pitkät päivät kalliolla.



Ahvenanmaalla on kaunis luonto, ja pohjoinen ja eteläinen saari eroavat suuresti toisistaan. Pohjoinen kiipeilyalue on karu ja tuulen tuivertama täynnä mystisen näköisiä kiviä ja kivipaaseja. Etelä on puolestaan saarnien ja pähkinäpuiden peittämä. Lepopäivinä lähdimme seikkailemaan, ja vierailin etelässä Nåtön biologisella tutkimusasemalla ja Flakanäsin luontopolulla. Reissun aikana keräsin kasviota ja ilokseni seurueessamme mukana oli biologiasiantuntija, joka osasi tunnistaa kasveja ja kertoa niistä. Sain tallennettua kameraani käärmeenpistoyrtin, joka on ainut Suomessa kasvava oleanterikasvi.  Saarella kasvavat myös villeinä ruohosipulit, jotka ovat rantautuneet Ahvenanmaalle laivojen mukana. Ruholaukka on pohjoisen keripukkiyrtti, joka suojasi merimiesten kovia kokeneita hampaita.  Reissulla näin myös rantakäärmeen ja kiipesin huojuvaan näköalatorniin.



Parasta kiipeilyn päätteeksi Ahvenanmaalla on kahvi ja pannukakku päällystettynä lähes voiksi vatkatulla kermalla.  Saarelta saa myös särpimiksi makeaa ruisleipää, jossa maistuu vahva mallas. Kokonaisuutena matka oli liian lyhyt, mutta hyvä. Kotimatkalla tall ships races sai tunnelmoimaan purjelaivojen aikakautta, ja katselin kolmisen tuntia merta. Reissusta jäi päällimmäisenä halu palata takaisin ja kiipeillä enemmän, vuokrata pienimökki, soutaa puisella veneellä ja vetäytyä välipäivinä ongen kanssa unelmoimaan suuresta reittisaaliista ja täydellisistä kitkoista. Kiitos kaikille reissusta!

Vinkit:
  • Ahvenanmaalle on enemmän tulijoita kuin majoituspaikkoja, joten mökit kannattaa varata hyvissä ajoin. Esimerkiksi Getassa Soltuna Cafe  tarjoaa majoitusta, joka on puolentunnin kävelymatkan päässä lähimmiltä sektoreilta. Vahva ei Svinö Camping.
  • Nörtin välttämätön lisävaruste on kirja.
  • Varaa riittävästi aikaa.  Itä-Suomesta kannattaa matkalle varata pari viikkoa.
  • Kokeile puhua ruotsia. Ihmiset reagoivat kömpelöihin yrityksiin positiivisesti, ja palvelu on parempaa.

Ahvenanmaan pannukakku
Pohjaksi punaista maitoa, mannapuuroa, kardemummaa ja tietysti voita. Kuorrutteeksi paljon kermavaahtoa ja makeutukseksi luumukiisseliä tai vadelmahilloa. Juomaksi pannukahvia:)
Resepti:
  • 3 dl riisi- tai mannapuuroa 
  • 25g -50g voita 
  • 4 kpl munaa 
  • 4,5 dl maitoa 
  • 0.5 tl suolaa 
  • 2 rkl sokeria 
  • 1 rkl kardemummaa 
  • 2 dl vehnäjauhoja
  1. Voitele tasapohjainen uunivuoka tai levitä leivinpaperi uunipellille.  Kaada taikina vuokaan tai pellille. 
  2. Kuumenna uuni 225-asteiseksi.
  3. Vatkaa munat kevyesti, lisää muut ainekset ja kaada seos pellille. 
  4. Paista 225-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.
  5. Tarjoa kermavaahdon ja luumukiisselin kera. Kokeilla voi myös vadelma- ja tyrnihilloa. Käytä täytteissä mielikuvitusta.








Teksti: Hanna
Kuvat: Pekka, Jukka, Hanna


tiistai 19. syyskuuta 2017

Parhaat kiipeilyvitsit

Itsehän ne pitää vitsit keksiä, niin tulee mieluisia. Kaikki eivät ole lähettäjän käsialaa. Lisävitsejä otetaan mieluusti vastaan jatkoksi (hehee, pientä lämppäilyä).

"Menin kiipeämään, mutta heti tuli seinä vastaan."

Otteet oli aika ottavia ja muodot hyvin muotoutuneita.

Kiipeilijöiden pippalot jäivät kesken, kun ei ollut jatkoja.

Paljon kaltevalla seinällä räpsähtelevä köysikiipeilijä kyllästyi jatkuviin swingeihin ja siirtyi jazzrumpaliksi.

"En kyllä tykkää yhtään kiivetä hänkillä." "Huoh, tuota negatiivisuutta."

"Sen verran vapisuttaa tuon liidin jälkeen, että vapisen kuin porahaanlehti!"

Mitä kiipeilijä käyttää päällystakkina? Manttelia.

Mitä kiipeilijä löytää joulupuurosta? Manttelin.

Mikä on kiipeilijöiden ammattitauti? Nousuhumala.

Kiipeilijä tippui laskeutuessa köyden mennessä poikki - varmistaja nauroi katketakseen.

Varmistaja päätti palauttaa kiipeäjän maan pinnalle.

Kohtelias tradikiipeilijä tippui kohtalokkaasti - ei halunnut kiilata.

Tradikiipeäjä pahoissa vaikeuksissa: "kaikki frendini katosivat".

Kiipeilijä poistettiin yökerhosta. Alkoi jammata tanssilattialla.


Miksi kiipeilijä ei mennyt hammaslääkäriin? Hammaskiveen oli muuvit kasassa, mutta toppaus tekemättä.

Miksi kiipeilijä lihotti itseään huonolla ruokavaliolla, lopetti liikkumisen ja lisäsi alkoholia? Hän kuuli, että sappikivissä voisi olla hienoja linjoja.

Kiipeilijä jäi kiinni epärehellisyydestä - huiputus oli huiputusta.

Miksi kiipeilijöiden bileissä esiintyneen orkesterin laulumikrofoni hiljeni äkisti noin 20 dB? Joku putosi pädille.

torstai 20. heinäkuuta 2017

Kiipeilyhalli Alppien kupeessa

Reissulla eteläiseen Saksaan (Kempten) tuli mieleen vilkaista, että sattuisiko majapaikan sieppeiltä löytymään asiallista sisäkiipeilyhallia, että ei nyt ainakaan joudu kiipeämään johonkin helkkarin Alpeille. Tältä kauhukuvalta pääsi välttymään, kun parin kilometrin päästä kortteeria sattui löytymään varsin massiivinen kiipeilyhalli Swoboda Alpin. Nimen muistaa näppärästi siitä, että Popeda julkaisi lähes tuota nimeä kantavan pitkäsoiton vuonna 1992.

Nokkelampi pokkelampi voisi jo päätellä hallin tarkoituksen ulkoseinästä, mutta koomikkohan sitä kysyisi, että onko kiipeilyhalli jossain lähellä, hehheh.
Systeemi toimi niin, että jokaiselle kävijälle annettiin rannekoru ja vastineeksi otettiin henkkarit talteen. Tällä korulla sitten voi kiivetä, vuokrata tossut, juoda kahvia, jne, ja pois lähtiessä sai henkkarin takaisin kun maksoi rannekorun indikoiman summan pois. Pikkaisen kallista, 14€/nassu, vaikka kävi vain boulderoimassa, mutta toki jäsenille näytti olevan eri hinnat. Toisaalta tuolla hinnallahan voi köysitellä ja herra paratkoon vaikka sun mitä, niin voihan tuon nyt ykköskerran kestää maksaa.

Halli on ilmeisesti paikallisten alppihirmujen perustama ja ylläpitämä, ja tilat on vakuuttavat. Boulderitilaa löytyy runsaasti, ja myös liidaajille ja yläköyden koviksille löytyy kiivettävää niin sisältä kuin ulkoa. Lapsille näytti olevan oma alue, pallomeri ja mitä lie. Aikuisille kahvio.

Reitit oli jaettu viiteen kategoriaan vaikeuden mukaan, ja tietyllä värillä oli aina tiettyä greidiä. Lisänä parin värin reittien haastavuus oli "yllätys", oikein mukava idea. Seinät oli varmaankin Walltechin karkeinta laatua, minkä tunsikin mukavasti, jos päätti hangata esim polvea seinää vasten. Joka paikassa pääsi seinän päälle, jos sattui huvittamaan. Aika harvoin huvitti.

Arvioisin, että vihreä oli greidiltään ehkä nelosta ja viitosta, ja keltainen maksimissaan 6A:ta. Sininen sitten kattoi greidit ehkä johonkin 6B+:n asti, ja siitä sitten siirrytään sinne ärsyttäviin reitteihin, mitä ei kukaan normityyppi pääse. Kirkas vihreä, pinkki ja valkoinen olivat ylläreitä, ja vieläpä aika kivoja.

Aika tylsähän tätä on kertoa, mutta halli oli sanalla sanoen mahtava. Kiivettävää löytyi riittävästi, ja reitit oli selvästi erottuvia. Greidaus vaikutti lähes epätodellisen täsmälliseltä, kun puolivälin greidin reitit meni käytännössä kaikki yrkätyt, mutta seuraavan pykälän reiteillä pääsi kokemaan lähinnä epätoivoa. Mukana ollut satunnaisempi kiipeilijä oli hallista yllättävän mehuissaan ja kiitteli sitä, että aloittelijareittejä on laitettu runsaasti ja monipuolisesti. Ihan huikeaa touhua, käykää ihmeellä, jos olette Kemptenissä tai Obestdorfissa tai mitä näitä nyt on. 


Kelpasi, mutta vähän harmitti, että kunnon poikkareita ei oltu tehty. Tuo muodostuu vähän ongelmaksi, kun greidit nähdään otteiden väristä.

Arvatkaa, että oppiko joku käyttämään kännykän panoraamatoimintoa.
 
Ulkona oli tuollaista seinää tarjolla, mutta tällä kertaa tämä jäi kopaisematta, kun vettäkin satoi ja vieressä ammuttiin painepesurilla.

Köysiseinää vähän malliksi. Oli aivan upeaa katseltavaa, mutta ei valitettavasti varmistuskamua, valjaita tai tarpeeksi aikaa mukana. Stalkkasin kuitenkin muita.

Siniset reitit olivat parhaita.

Katto ilman yhtään otetta, karmea moka!

Joo, on ehkä jonkun 90 astetta kuva vinossa, mutta onpas moderni jatkosysteemi.



torstai 6. heinäkuuta 2017

Puupäät kalliolla

Tällä kertaa kuvavetoisesta blogimerkinnästä vastaa herrat Koivu ja Tammi.

Siinä oli ihan lähellä kiva kallio, johon oltiin katsottu tuon kaverin kanssa ihan kiivettävissä oleva linja. Kyllä siinä varmasti olisi enemmänkin mahdollisuuksia, mutta tällaiset puusilmät eivät sellaisia huomaa.

Alussa on ihan perussimppeliä jähystelyä, mutta jotenkin varmistaessa tuntui kun olisi seipään niellyt.
"Tsemii, pölkkypää", heheee.

Tuo on jotenkin helkkarin puiseva muuvi kyynärpäälle!
 
Kyllähän sitä aina omakuvan ehtii varmistaessa napsaista.

Tässä on linjan dynokruksi. Huonosti tarttuu tuollaisella lapasella!

Ihan ok räpsy.

On se kova jätkä, kun ei ilmekään värähdä räpsyssä!

Toisella yrkällä puupää tajusi, miten puuduttavan kruksin voi ohittaa staattisesti.
Aika sormekkaita muuveja oli muutama.

Puujalka vähän vihoitteli räpsyn jälkeen hookeissa.
Riemastunut ensinousija nimesi reitin Puuiloksi!

Topissa oli vähän sellainen puulla päähän lyöty olo!


Tällä porukalla on kyl ilo käydä kiipeilemässä. Niin yksiin menee jutut, että tuntuu, kuin meidät olisi veistetty samasta puusta!

Coffee

Jos juo kahvia, mutta ottaa siitä iin pois, jäljelle jää vain kahva.


Kuvahaun tulos haulle true story

t. Aki H.



keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Mumbai & World Cup


Bussini Hampista mumbaihin kestää 15 tuntia, mutta matka menee leppoisasti omassa loossissa löhöillessä. Ruokailutaukojakin on mukavasti matkan varrella. Herään Mumbaista noin puoli yhdeksän maissa ja astelen ulos bussista, jossa kätevästi saa aamusuihkun samalla; kiitos monsuunien. Tarkoitukseni on ottaa riksa Hostellille, jossa tapaan Itävaltalaisen pariskunnan. Päästyäni Hostellille nakkaan rinkan huoneeseen, törmään Itävaltalaisiin ja lähdetään suunnistamaan kohti aamupalaa ja paikallista opastamme. Kaikki olimme Hampissa samaan aikaan ja sovittiin sitten, että lyödään hynttyyt yhteen Mumbaissa.

Aamupala huiviin ja suunnistamaan kohti Cidco Exhibition Centreä, jossa on viikonlopun aikana ollut Bouldering World Cup ja tänään finaalit illasta. Saavutaan mestoille ajoissa, koska kuultiin ovien avautuvan jo kello 14, mutta lopulta ne aukesivat klo 16. Liput pirskeisiin maksoi 100 Inr eli noin 1,5€.
Sisälle päästyämme hämmästelin heti tapahtuman pienuutta. Taisi olla Red Bullin koju ja Intialaisen kiipeilymerkin koju. Mielessäni odottelin jotain isompaa ja mahtipontisempaa.
Kisat starttaili finalistien esittelyllä, ja he saivat tarkastella porukassa reittejä. Kutakin reittiä pari minuuttia. Tämän jälkeen finaalit pyörähtivät käyntiin. Yleisöä oli saapunut vajaa 1000 päätä ja kaikki olivat mukavasti mukana kannustamassa kiipeilijöitä.
Finaaleissa oli vähän Japani vs muu maailma -fiilis, koska japanilaisia oli finaaleissa naisissa sekä miehissä puolet. Huomattavasti suurimmat suosionosoitukset saivat Shauna Coxsey sekä Jongwon Chon. Finalisteilla oli aikaa kiivetä reitti neljä minuuttia ja he tulivat ”lavalle” pareissa. Järjestys oli käänteinen semifinaaleihin. Voitit semit, kiipesit finaaleissa viimeisenä. Probleemat olivat hienoja ja reitit näyttäviä. Etenkin miesten toinen reitti, jossa betana oli mennä jalat edellä eli bat hookkia suosittiin.
Itselläni mielessä pyöri vielä Hampin ruahalliset ulkosessiot, jossa ainut musiikki oli auringonlaskun aikaan kuuluneet laulut Hanuman temppelistä. Nyt istun katsomassa World Cuppia Mumbaissa, jossa kaiuttimia luukutetaan täysillä ja yleisöä kannustetaan aaltoihin. Aika ajoin tuntui olevansa Karjala-turnauksessa katsomassa Suomi–Venäjä-matsia.
Kuitenkin olihan tämä mieletön kokemus: varsinkin loppuhuipennus oli kuin elokuvasta. Viimeiset 30 sekuntia jäljellä Shauna ja Chon lähtevät haastamaan viimeistä probleemaa ja viimeisiä yrityksiään. Chon toppaa reitin, ja aikaa viisi sekuntia jäljellä. Shauna tulee vain kolme sekuntia Chonia jäljessä. Nyt viimeistään kaikki ovat nousseet tuoleistaan seisomaan. Ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua. Vain valssi puuttui.

 -Aapo








perjantai 30. kesäkuuta 2017

India is such a beautiful city!

Herään yöjunasta aamukuudelta. Olen matkalla Hyderabadista Hampiin. Juna alkaa hiljentää vauhtia, pakkaan kamani ja aloitan matkan ulos junasta. Pompittuani lattialla nukkuvien ihmisten ylitse pääsen junan oville. Aseman lähentyessä katselen auringon ensisäteiden valaisevan loputtomia kivilaaksoja. Hyppään ulos junasta asemalle, joka osoittautuu kuitenkin hyvin nopeasti vääräksi ja eikun takaisin junaan ja seuraavalla stopilla uusi yritys.


Pääsen Hospettiin, josta otan riksan kohti Hampia. Hampissa on kaksi aluetta missä, yöpyä: Hampi island tai Hampi bazaar. Valitsen Hampi Islandin, jonne kiipeilijät yleensäkin menevät. Kuultuani serkultani Goan Cornerista päätän suunnistaa ensimmäisenä sinne. Pieni kävelymatka läpi riisipeltojen ja olen perillä. Eikun bungalowi haltuun, topo käteen ja riippumattoon lukemaan. Kiipeilykausi on ohitse, ja maanviljelijät odottelevat jo kuumeisesti ensimmäisiä monsuunisateita. Tästä johtuen ei Hampissa ole tällä hetkellä niin paljoa kiipeilijöitä vaan enimmäkseen reppureissaajia. Tutustuin heti kättelyssä onneksi paikallisiin kiipeilijöihin, joiden kanssa tuleekin vietettyä aikaa todella paljon kivillä tulevan kuukauden aikana.


Mielikuvani Hampista olivat loputtomat kivet, partateräkrimpit, hyvä ruoka ja mielettömät ihmiset. Jo ensimmäisenä päivänä kaikki osoittautui todeksi. Kivien määrää on mahdotonta ymmärtää, nahka jäi jo ensimmäisenä päivänä kiville, jokainen ruoka on toistaan parempaa, ja ihmiset ovat mitä mainioimpia.
Ensimmäinen viikko meni aika pitkälti Hampi islandin tutkimiseen, kivien terävyyteen tottumiseen ja luonnosta nauttimiseen.  Päivät menevät Hampissa yleisesti samaa kaavaa. Aamulla noin kello seitsemän herätys. Tästä aamupalalle ja aamukiikuille. Puolenpäivän maissa takaisin majapaikkaan syömään, slacklineä ja löhöilyä. Tämän jälkeen auringon poltteen hellittäessä takaisin kiville. Auringon laskettua seitsemän aikoihin illalla lopetellaan kiikut ja palataan majataloon syömään illallista. Ja eikun seuraavana aamuna uusiksi!


Toisella viikolla Intia voitti, ja delhibelly ajoi minut petiin viideksi päiväksi. Tästä noustuani oli olo mitä mahtavin. Tämä antoi/pakotti minut tauolle ja antoi nahkalle aikaa parantua. Kiipeily sujui hyvin, ja aloin vihdoin tottua ulkokiipeilyyn. Hampin parhaita hetkiä oli sunnuntaina järjestämämme nuotioilta Cosmic Cave sektorilla. Porukkaa oli jo kiipeillessä reilut kymmennen ihmistä, ja kaikki olivat ostaneet mielettömät määrät ruokaa grillausta varten. Lopetettuamme kiipeilyn aloimme valmistella ruokaa ja sytyttelemään nuotiota. Ihmisiä saapui lopulta vajaat 30 kappaletta. Ilta venyi lopulta aika pitkäksi ja viimeiset palasivat aamukolmelta takaisin Goan Corneriin seikkailtuaan hetken pimeässä kivimetsässä allekirjoittaneen luottaessa vahvasti suunnistustaitoihinsa. Seuraavan päivän lepopäivä ei ollut yllätys kenellekkään.


Kolmannella viikolla poistuin ensi kertaa saarelta tutkimaan Hampin kuuluisia temppeleitä. Koska Hampi sai pari vuotta sitten Unesco leiman itselleen, on kiipeily temppelialueilla kielletty. Joten kengät jäivät suosiolla reppuun ja reppu bungalowiin. Kolmas viikko piti sisällään tietysti mahtavia auringonlaskuja ja paljon kiipeilyä. Loppuviikosta itse aloin odottelemaan Jerryn ja minun suunnittelemaa retkeä tulevalle viikolle. Tarkoitus oli vuokrata mopo ja lähteä etsimään uusia alueita ja avaamaan reittejä.



Neljäs ja viimeinen viikko alkoi sekavissa tunnelmissa. Ostin bussilipun Hampista Mumbaihin juhannuslauantaille. Alkuviikko meni kiipeillessä jo tutuksi tulleita alueita ja Hampista lähdön sisäistämiseen. Loppuviikosta lähdimme toteuttamaan Jerryn kanssa suunnittelemaamme retkeä ja otimme mopot alle ja pädit selkään. Aloitettuani kiipeilyn viime elokuussa en ole kerennyt paljoa ulkona kiivetä ja lähdettyäni keväällä reissuun on ulkokiipeily kertani ennen Hampia ollut laskettavissa melkein yhden käden sormilla. Hampi on opettanut minulle ulkokiipeilyn saloja ja totuttanut minut ulkokiveen. Pelkästään se, että olen jo Intiassa Hampissa kiipeilyn mekassa on jotain mieletöntä, mutta lähdettyäni paikallisen kiipeilygurun johdattamana etsimään uusia kiviä oli aivan käsittämätöntä ja uusi kokemus minulle. Mahdollisten otteiden ja muuvien tutkiminen kivien alla rauhallisessa luonnossa. Reitin löydyttyä on ensinousufiilis huikea. Aamupäivän aikana tutkimme aluetta ja kiipesimme hiukan. Päivällä aurinko alkoi porottamaan aivan liikaa, joten siirsimme pädit kivien alle varjoon ja aloimme syömään Intialaisia herkkuja joita oli mukana. Tunnin päästä sormet syyhysivät jo liikaa kiville katseltuamme loppupäivän mahdolliset kivet läpi. Auringonlaskiessa lähdimme ajelemaan takaisin ja kohti viimeistä illallista. 





Hampista lähteminen oli vaikeaa, mutta laskua pehmittää tuleva Bouldering World Cup Mumbaissa. Innolla jään odottamaan seuraavaa kertaa Hampiin, koska tiedän palaavani vielä takaisin.

-Aapo