Kiipeilijät

Kiipeilijät

keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Tauon paikka

Kuten kaikessa harrastamisessani välillä on kausia, jolloin ei voisi vähempää kiinnostaa lähteä hikoilemaan.
On reilut 2kk siitä kun viimeksi kävin seinällä. Mieluummin läksin kavereiden kanssa kiertämään kirkkopuiston, karsikon ja utran frisbeegolf ratoja. Motivaatiota ei vaan yksinkertaisesti ole kun oma kehittyminen ei enää riitä innostamaan kerta toisensa jälkeen lähteä kränkkäämään projekteja.

Välillä tuli keksittyä tekosyitä, niin itselle ja muille miksi ei voi lähteä kiipeämään. Välillä oli kissanristiäisiä ja toisen kerran "menoja", joihin on tullut lupauduttua. Joskus oli oikeasti menoa tai tekemistä, paikat kipeänä tai sairaana. Usein sovin meneväni frisbeegolffiin tai oluelle kavereiden kanssa, että ei tarvitsisi ajatella seinälle kesken jääneitä projekteja.

Ironista kyllä nyt ei tarvitse keksiä tekosyitä seuraavaan kahteen kuukauteen. Toinen harrastuksistani teki sen puolestani. Nilkan murtuminen frisbeegolfgissa pitää minut erossa kaikesta urheilusta lukuunottamatta terassimaratoneja mikäli nyt tämä kesä alkaisi ja ulos uskaltautuisi kastumatta. Kipsin kanssa ei pitkiä matkoja muutenkaan tehdä.

Hyvää kesää ja varovaisuutta siellä harrastusten parissa.

"Jalkapuoli Susi"