Kiipeilyhalli Alppien kupeessa

Reissulla eteläiseen Saksaan (Kempten) tuli mieleen vilkaista, että sattuisiko majapaikan sieppeiltä löytymään asiallista sisäkiipeilyhallia, että ei nyt ainakaan joudu kiipeämään johonkin helkkarin Alpeille. Tältä kauhukuvalta pääsi välttymään, kun parin kilometrin päästä kortteeria sattui löytymään varsin massiivinen kiipeilyhalli Swoboda Alpin. Nimen muistaa näppärästi siitä, että Popeda julkaisi lähes tuota nimeä kantavan pitkäsoiton vuonna 1992.

Nokkelampi pokkelampi voisi jo päätellä hallin tarkoituksen ulkoseinästä, mutta koomikkohan sitä kysyisi, että onko kiipeilyhalli jossain lähellä, hehheh.

Systeemi toimi niin, että jokaiselle kävijälle annettiin rannekoru ja vastineeksi otettiin henkkarit talteen. Tällä korulla sitten voi kiivetä, vuokrata tossut, juoda kahvia, jne, ja pois lähtiessä sai henkkarin takaisin kun maksoi rannekorun indikoiman summan pois. Pikkaisen kallista, 14€/nassu, vaikka kävi vain boulderoimassa, mutta toki jäsenille näytti olevan eri hinnat. Toisaalta tuolla hinnallahan voi köysitellä ja herra paratkoon vaikka sun mitä, niin voihan tuon nyt ykköskerran kestää maksaa.

Halli on ilmeisesti paikallisten alppihirmujen perustama ja ylläpitämä, ja tilat on vakuuttavat. Boulderitilaa löytyy runsaasti, ja myös liidaajille ja yläköyden koviksille löytyy kiivettävää niin sisältä kuin ulkoa. Lapsille näytti olevan oma alue, pallomeri ja mitä lie. Aikuisille kahvio.

Reitit oli jaettu viiteen kategoriaan vaikeuden mukaan, ja tietyllä värillä oli aina tiettyä greidiä. Lisänä parin värin reittien haastavuus oli "yllätys", oikein mukava idea. Seinät oli varmaankin Walltechin karkeinta laatua, minkä tunsikin mukavasti, jos päätti hangata esim polvea seinää vasten. Joka paikassa pääsi seinän päälle, jos sattui huvittamaan. Aika harvoin huvitti.

Arvioisin, että vihreä oli greidiltään ehkä nelosta ja viitosta, ja keltainen maksimissaan 6A:ta. Sininen sitten kattoi greidit ehkä johonkin 6B+:n asti, ja siitä sitten siirrytään sinne ärsyttäviin reitteihin, mitä ei kukaan normityyppi pääse. Kirkas vihreä, pinkki ja valkoinen olivat ylläreitä, ja vieläpä aika kivoja.

Aika tylsähän tätä on kertoa, mutta halli oli sanalla sanoen mahtava. Kiivettävää löytyi riittävästi, ja reitit oli selvästi erottuvia. Greidaus vaikutti lähes epätodellisen täsmälliseltä, kun puolivälin greidin reitit meni käytännössä kaikki yrkätyt, mutta seuraavan pykälän reiteillä pääsi kokemaan lähinnä epätoivoa. Mukana ollut satunnaisempi kiipeilijä oli hallista yllättävän mehuissaan ja kiitteli sitä, että aloittelijareittejä on laitettu runsaasti ja monipuolisesti. Ihan huikeaa touhua, käykää ihmeellä, jos olette Kemptenissä tai Obestdorfissa tai mitä näitä nyt on. 

Kelpasi, mutta vähän harmitti, että kunnon poikkareita ei oltu tehty. Tuo muodostuu vähän ongelmaksi, kun greidit nähdään otteiden väristä.

Arvatkaa, että oppiko joku käyttämään kännykän panoraamatoimintoa.

 

Ulkona oli tuollaista seinää tarjolla, mutta tällä kertaa tämä jäi kopaisematta, kun vettäkin satoi ja vieressä ammuttiin painepesurilla.

Köysiseinää vähän malliksi. Oli aivan upeaa katseltavaa, mutta ei valitettavasti varmistuskamua, valjaita tai tarpeeksi aikaa mukana. Stalkkasin kuitenkin muita.

Siniset reitit olivat parhaita.

Katto ilman yhtään otetta, karmea moka!

Joo, on ehkä jonkun 90 astetta kuva vinossa, mutta onpas moderni jatkosysteemi.

Puupäät kalliolla

Tällä kertaa kuvavetoisesta blogimerkinnästä vastaa herrat Koivu ja Tammi.

Siinä oli ihan lähellä kiva kallio, johon oltiin katsottu tuon kaverin kanssa ihan kiivettävissä oleva linja. Kyllä siinä varmasti olisi enemmänkin mahdollisuuksia, mutta tällaiset puusilmät eivät sellaisia huomaa.

Alussa on ihan perussimppeliä jähystelyä, mutta jotenkin varmistaessa tuntui kun olisi seipään niellyt.

"Tsemii, pölkkypää", heheee.

Tuo on jotenkin helkkarin puiseva muuvi kyynärpäälle!

 

Kyllähän sitä aina omakuvan ehtii varmistaessa napsaista.

Tässä on linjan dynokruksi. Huonosti tarttuu tuollaisella lapasella!

Ihan ok räpsy.

On se kova jätkä, kun ei ilmekään värähdä räpsyssä!

Toisella yrkällä puupää tajusi, miten puuduttavan kruksin voi ohittaa staattisesti.

Aika sormekkaita muuveja oli muutama.

Puujalka vähän vihoitteli räpsyn jälkeen hookeissa.

Riemastunut ensinousija nimesi reitin Puuiloksi!

Topissa oli vähän sellainen puulla päähän lyöty olo!

Tällä porukalla on kyl ilo käydä kiipeilemässä. Niin yksiin menee jutut, että tuntuu, kuin meidät olisi veistetty samasta puusta!

Coffee

Jos juo kahvia, mutta ottaa siitä iin pois, jäljelle jää vain kahva.




t. Aki H.

Mumbai & World Cup

Bussini Hampista mumbaihin kestää 15 tuntia, mutta matka menee leppoisasti omassa loossissa löhöillessä. Ruokailutaukojakin on mukavasti matkan varrella. Herään Mumbaista noin puoli yhdeksän maissa ja astelen ulos bussista, jossa kätevästi saa aamusuihkun samalla; kiitos monsuunien. Tarkoitukseni on ottaa riksa Hostellille, jossa tapaan Itävaltalaisen pariskunnan. Päästyäni Hostellille nakkaan rinkan huoneeseen, törmään Itävaltalaisiin ja lähdetään suunnistamaan kohti aamupalaa ja paikallista opastamme. Kaikki olimme Hampissa samaan aikaan ja sovittiin sitten, että lyödään hynttyyt yhteen Mumbaissa.

Aamupala huiviin ja suunnistamaan kohti Cidco Exhibition Centreä, jossa on viikonlopun aikana ollut Bouldering World Cup ja tänään finaalit illasta. Saavutaan mestoille ajoissa, koska kuultiin ovien avautuvan jo kello 14, mutta lopulta ne aukesivat klo 16. Liput pirskeisiin maksoi 100 Inr eli noin 1,5€.

Sisälle päästyämme hämmästelin heti tapahtuman pienuutta. Taisi olla Red Bullin koju ja Intialaisen kiipeilymerkin koju. Mielessäni odottelin jotain isompaa ja mahtipontisempaa.

Kisat starttaili finalistien esittelyllä, ja he saivat tarkastella porukassa reittejä. Kutakin reittiä pari minuuttia. Tämän jälkeen finaalit pyörähtivät käyntiin. Yleisöä oli saapunut vajaa 1000 päätä ja kaikki olivat mukavasti mukana kannustamassa kiipeilijöitä.

Finaaleissa oli vähän Japani vs muu maailma -fiilis, koska japanilaisia oli finaaleissa naisissa sekä miehissä puolet. Huomattavasti suurimmat suosionosoitukset saivat Shauna Coxsey sekä Jongwon Chon. Finalisteilla oli aikaa kiivetä reitti neljä minuuttia ja he tulivat ”lavalle” pareissa. Järjestys oli käänteinen semifinaaleihin. Voitit semit, kiipesit finaaleissa viimeisenä. Probleemat olivat hienoja ja reitit näyttäviä. Etenkin miesten toinen reitti, jossa betana oli mennä jalat edellä eli bat hookkia suosittiin.

Itselläni mielessä pyöri vielä Hampin ruahalliset ulkosessiot, jossa ainut musiikki oli auringonlaskun aikaan kuuluneet laulut Hanuman temppelistä. Nyt istun katsomassa World Cuppia Mumbaissa, jossa kaiuttimia luukutetaan täysillä ja yleisöä kannustetaan aaltoihin. Aika ajoin tuntui olevansa Karjala-turnauksessa katsomassa Suomi–Venäjä-matsia.

Kuitenkin olihan tämä mieletön kokemus: varsinkin loppuhuipennus oli kuin elokuvasta. Viimeiset 30 sekuntia jäljellä Shauna ja Chon lähtevät haastamaan viimeistä probleemaa ja viimeisiä yrityksiään. Chon toppaa reitin, ja aikaa viisi sekuntia jäljellä. Shauna tulee vain kolme sekuntia Chonia jäljessä. Nyt viimeistään kaikki ovat nousseet tuoleistaan seisomaan. Ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua. Vain valssi puuttui.

 -Aapo